Hotellivirkailija työntää käteeni esitteen turistiretkestä. Siinä olisi helppo ratkaisu: kuljetus hotellilta, sitten muulin kyytiin, opastetusti Domikaanisen tasavallan El Limónen vesiputoukselle, takaisin ja lounasta. Hinta kahdelta 110 dollaria.

Jokin kuitenkin särähtää korvaani hinnan lisäksi: se, että jopa monikymmenpäiset ryhmät kuulostavat liian isoilta makuuni – ruuhkainen retki kun on tuurista kiinni. Asiaa ei helpota siskoni, joka tokaisee: veikkaan, että siinä istutaan jonossa muulien kyydissä ja joku vain taluttaa sinut perille ja pois. Ei vastaa käsitystämme reippailusta, eipä ei, joten saamme kuningasidean. Voisikohan putoukselle vaeltaa itse?

Paikallisilta kysyessä idea on kuulemma järjetön: mäet jyrkkiä ja mutaa piisaa. Myös netissä toistuvat samat tarinat. Jatkan silti itsepäisesti surffailua ja löydän kertomuksia, joissa reissaaja on mennyt jalan vesiputoukselle – aivan kuten mekin haluaisimme! Kirjoittajien mielestä reitti voi olla liian mutainen, mutta suurin haaste on polun aloituksen löytäminen sekä sinnikkäät muuli- ja opaskauppiaat.

Katson taivaalle: aurinko paistaa ja samaa on huomenna luvassa. Tuskinpa siis muta on samanlainen ongelma kuin sateella tai oikeassa viidakossa Borneossa, jossa ei selviä ilman kumppareita ja iilimatosukkia. Eiköhän tässä pärjätä! Ja mitä polun löytymiseen tulee, eräs matkabloggaaja on taivaanlahja. Hän on jakanut kirjoituksessaan kartan, johon on merkinnyt El Limónen vesiputoukselle vievän polun sijainnin. Polun pitäisi löytyä erään kahvilan ja asutusalueen takaa. Merkitsen sijainnin kännykkäni karttaan. Täältä tullaan!

Uukkarilla kohteeseen

Seuraavana aamuna lähdemme hyvissä ajoin liikkeelle. El Limónen kylään on noin 21 kilometrin matka, joten suunnitelmissa on etsiä kadulta paikallinen, joka tekisi kanssamme diilin autokyydistä kartan osoittamaan paikkaan ja takaisin. Eräällä aukiolla näemme sattumalta tutun kuljettajan, joka heitti meidät aiemmin hotellille. Hän innostuu diilistä ja sovimme hinnaksi 2000 Dominikaanisen tasavallan pesoa eli noin 33 euroa.

Hetken päästä nousemme kuumaan ja nuhjuiseen autoon. Kerromme kuljettajalle, että aiomme mennä jalan putoukselle. Hän on ihmeissään ja suosittelee, että vuokraisimme muulit ja oppaan hänen kaveriltaan. Kieltäydymme mutta matkan aikana hän soittaa jonkin puhelun. Se saa aavistelemaan pahaa.

Pettymykseksi kuski huristelee sopimamme paikan ohi. Tilanteesta aiheutuu vääntö, ja pian hän alkaa puhua amigoksesta. Paljastuu, että hän yrittää viedä meidät ensin kaverinsa luokse katsomaan muuleja.  Ne ovat parempia, hän perustelee. Kiukustun ja vaadin häntä tekemään u-käännöksen, koska sovimme, että hän vie meidät polun aloitukselle eikä kaverinsa luo muuliostoksille. Lopulta kuski kääntyy ja auttaa meidät sovittuun paikkaan meikäläistä lepyytellen. Lyömme kättä: ei enää muuleja ja paluukyyti muutaman tunnin päästä.

Jokieste ensimmäiseksi

Vihdoin pääsemme liikkeelle. Ennen varsinaista viidakkopolkua kuljemme hauskan paikallisen kylän läpi. Siellä on sympaattisia taloja ja asukkaita askareissaan.Talojen pihoilla leikkii lapsia ja ympäriinsä juoksentelee kukkoja ja kanoja.

Muhkurainen polku sijaitsee kylän laitamilla ja johtaa metsään. Maksamme lähistöllä olevan kojun naiselle pääsymaksun 50 pesoa eli noin 83 senttiä henkilöltä. Suuntamme mutaiseen alamäkeen. Kylän äänet loittonevat ja vihdoin olemme elementissämme.

Pitkään emme ehdi kuitenkaan kävellä, kun eteen tulee joki.  Yritämme miettiä, miten toiselle puolelle pääsisi. Ehkä kiviä pitkin hyppimällä kuin jossain piirroselokuvissa? Ei, ei näytä onnistuvan: kivet ovat liian liukkaita ja kaukana toisistaan. Muuleille oli siis syynsä.

Vesi on kuitenkin paikoin melko kirkasta, kuumalla säällä jopa kutsuvaa. Jalanhan tänne tultiin, joten jalan mennään! Upotan lenkkarit veteen. Hetken harmittaa, kun vesi läpäisee sekunneissa kengän vuoret ja sukat läpikotaisin. Virtaus tuntuu vilpoisana nilkoissa, ja kalojakin näkyy välillä. Pian kahlaan joessa reisiäni myöten. Sitten voikin jo päästä seikkailun tunnelmaan. Kunhan vaan ei tulisi mitään loisia näistä mestoista, naureskelemme siskoni kanssa.

Vapautta ja rentoa menoa

Reitillä on hieman ylämäkiä ja mausteena auringonporotusta, jolloin hikeäkin nousee hiukan pintaan. Mutaa, muutamia lammikkoja ja muulien lantakasoja piisaa varottavaksi, mutta onneksi niissä ei tarvitse kulkea nilkkojaan myöten. Lantakasat myös pitävät kärryillä siitä, että suunta on oikea. Ylitämme muutaman muunkin jokipätkän matkan varrella. Molemmilla on mukana puolitoista litraa vettä ja pussillinen pähkinöitä ja keksejä. Niillä pärjää mukavasti.

Jonkin ajan rehkimisen jälkeen linnut visertävät, heinäsirkat sirisevät ja mäen laella lumoaa kaunis maisema: vihreät kummut levittäytyvät silmin kantamattomiin sinitaivasta vasten ja taivaalla lentää suuria mustia kotkia. Hengähdämme hetken ja nautimme maisemasta. Tyytyväisenä totean, että vapauden tunteen takia kannattaa mennä vaeltamaan keskenään tai yksin aina, kun se on mahdollista. Vaikka seurue tuo turvaa, juttukavereita ja helppoutta, omatoimiretkellä on enemmän tilaa hengittää, katsella ympäristöä ja kuvata. Rahaakin säästyy, mutta hintana on hieman enemmän vaivaa ja pieniä riskejä.

Tasoltaan vaellus ei ole vaikea, pikemminkin aika helppo ja sopivaa lomaliikuntaa. Mielestäni on siis selvää, että paikalliset liioittelevat olosuhteita saadakseen retkiä kaupaksi turisteille. Toki sateella sademetsävaellukset ovat toista luokkaa mudan takia, mutta aurinkoisena ja puolipilvisenä päivänä, suosittelen kaikkia seikkailumielisiä tai pientä treeniä kaipaavia menemään El Limónen vesiputoukselle jalan. Näyttääkin siltä, että olemme pääsemässä onnellisesti perille.

Läheltä pitäen perille

PAM! Juuri kun mielentilassa on päällimmäisenä euforia ja rento fiilis, kuuluu järkyttävä pamaus ja sydän tekee rinnassa voltin. Syyksi selviää meistä kahden metrin päähän pudonnut kookospähkinä. Huh. Tuostapa ei hengissä selviäisi. Ja miten tänne pöpelikköön saisi edes apua kutsuttua?

Mieleeni tulee eräs kuulemani vanha tarina perhetutusta, joka oli kuollut matkalla, kun kadun kaivonkansi petti Kiinassa hänen altaan ja hän putosi viemäriin.

– No, aattelepa, kun itse olisit se tyyppi, josta ihmiset puhuu vuosikymmenienkin jälkeen, miten sillä oli nuorena kova vimma matkustaa, kunnes eräänä päivänä sen päähän putosi kookospähkinä, sisko vitsailee.

Naurattaa. Musta huumori kruunaa kirkkaan hellepäivän, mutta palmujen juurelle ei enää huvita pysähtyä kovin pitkäksi aikaa.

Lopulta komea vesiputous siintää horisontissa ja lähemmäs päästessä kohina peittää äänimaailman. Kuohuva vesi ryöppyää 52 metrin korkeudesta valtoimenaan. Ilmassa lentää pisaroita. Ne pistelevät poskia ja silmiä. Vaatteet, hiukset ja kameran linssi kastuvat hetkessä. On aika palkita itsensä ja sukeltaa raikkaaseen putoukseen. Heitän päällysvaatteet yltäni ja hyppään veteen suoraan lenkkarit jalassa. Täydellistä.

Haluatko mennä El Limónen vesiputoukselle?

Missä sijaitsee ja miten pääset? El Limónen vesiputous (El Santo del Limón) sijaitsee Dominikaanisen tasavallan koillisosassa Samanan niemimaalla, El Limónen kylän lähettyvillä. Helpoin vaihtoehto mennä Limónen vesiputouksille on osallistua retkelle ja hypätä muulin selkään. Retkiä voi varata useimpien hotellien kautta Samanan ja Las Terranasin kaupungeista sekä retkifirmoilta. Putoukselle voi myös kävellä, mutta silloin muuli- ja opaskauppiaille kannattaa varautua sanomaan tiukasti ei.

Jos menet omin päin vesiputoukselle, pyydä kuljettajaa ajamaan Paraje el Café -kahvilalle, joka löytyy Google Mapsista. Sen takaa löytyy kylä, jonka läpi kävelemällä pääset putoukselle. Kysele paikallisilta asukkailta rohkeasti neuvoa, jos et kylässä ole varma oikeasta suunnasta. Jopa kahvilaa voi olla vaikea löytää tien varresta. Itse sain tarkan sijainnin tietooni We Travel And Blog -blogin avulla. Voit myös ajaa omalla autolla kahvilan luokse. Halutessasi voi myös ostaa muulin ja oppaat seurueellesi lähialueelta.

Vinkkejä:

• Valitse retkipäiväksi kaunis poutapäivä, jos menet jalan. Ole jämpti kauppiaille.

•  Matka per suunta kestää noin 45 minuuttia. Varaa retkeen kuitenkin kolmesta neljään tuntia aikaa riippuen siitä, miten paljon haluat matkan varrella ottaa kuvia ja pitää breikkejä sekä viettää aikaa putouksella.

• Varaa vettä nenää kohden vettä ainakin puolitoista litraa.

• Ota mukaan jotain suolaista naposteltavaa. Vähän ennen putousta erään kukkulan laella on myös pieni kahvila, josta voi ostaa esimerkiksi pientä purtavaa ja juotavaa.

• Laita lenkkarit jalkaan. Ei liikaa vaatetta.

• Ota mukaan uima-asu putousta varten.

• Jos varaat muuliretken, varaudu peruutukseen huonon sään takia.

Reissasin Dominikaanisessa tasavallassa tammi-helmikuussa 2018.

Lue lisää juttuja Bellan matkassa -blogista.

 

Lue lisää reissustani:

Seikkailusta Borneon Kinabatangan-joella.

Vaellusretkestä iilimatojen ja sumun keskellä Kinabalun kansallispuistossa.

Ensitunnelmista ja käänteistä, kun saavuin Dominikaaniseen tasavaltaan.

Retkestä Marokon legendaariseen keidaskaupunkiin.

Teksti ja kuvat:
Bellan matkassa © Annabella Kiviniemi