Onko tässä mitään järkeä? Lähteä kovassa myräkässä viidakkoon. Sademetsä ei nimittäin kysele mielipiteitä tai toiveita, vaan toteuttaa itseään jo menomatkalla.

Palmut huojuvat tuulessa. Valkoinen pikkubussi tärisee kuoppaisella tiellä. Sade piiskaa ikkunoita koko parin tunnin ajan. Matkan aikana haluaisi kerätä unen rippeitä kasaan, mutta se ei onnistu. Mieli on liian tohkeissaan. Luvassa on kolme päivää kaukana kaupungista Malesian puoleisen Borneon sademetsässä.

Perillä odottavat mutainen joki ja sateinen viidakko. Ilma on todella kosteaa. Vielä sataa hetken, mutta sitten aivan yhtäkkiä kirkastuu. Juuri sopivasti ennen jokiajelua.

Vene puskee suklaanruskeita kuohuja ja trooppiset köynnökset laskeutuvat veteen kuin verhot. Vain mielikuvitus on rajana sille, mitä kaikkea tumman pinnan alla lymyilee. Kinabatangan-joella on pituutta huikeat 560 kilometriä ja alueella on tolkuttomat määrät erilaisia eläin- ja kasvilajeja. Täällä voi nähdä luonnonvaraisina niin orankeja, nenäapinoita, bygminorsuja kuin puuleopardejakin.

Ajelun aikana todeksi muuttuvat Borneon sademetsistä kertovat dokumentit, kun omin silmin pääsee näkemään villejä nenäapinoita, orankeja ja erilaisia makakeja. Linnuista mieleen jäävät turkoosit kuningaskalastajat ja sarvinokka, jonka siipiväli on liki 100 senttimetriä. Seuraavaa päivää tuskin malttaa odottaa. Silloin vuorossa on viidakkovaellus.

Iilimatojen ja krokojen valtakunnassa

Viidakko on ihmeellinen. Se rakentuu kerros kerrokselta erilaisine kasveineen yhä ylemmäs. Korkeimmat puut nousevat kymmenien metrien yläpuolelle. Elämä on noilla korkeilla oksilla, joilla meteliä pitävät eksoottiset linnut ja vilkkaat apinat. Ihminen on pelkkä liejuryömijä.

Kävelyretkellä katseen joutuu pitämään aika lailla pohjamudassa: varmistaa mihin astuu, koska maa on liukasta ja juurakot heittäytyvät esteiksi tielle. Aika ajoin kengät juuttuvat mutaan kiinni ja kunnolla saa ponnistaa, että liejussa pääsee eteenpäin. Paljasta nahkaa ovat puolestaan kyttäämässä hyttyset, jotka seuraavat tiivisti kannoilla ja saavat ihon nopeasti paukamille. Osa niistä kantaa malariaa, paikallinen opas muistuttaa. Onneksi lääkitys on kunnossa.

Verenimijöitä on toki toistakin sorttia. Siinä missä hyttyset pyörivät ylempänä, alempana kasvistossa vaanivat iilimadot. Oppaan mukaan pisimmät majailevat aivan joen liepeillä ja vesialueilla. Ne ovat jopa 20-senttisiä. Iilimatoja voi koittaa nyppäistä iholta irti mitä erilaisimmin konstein tai sitten antaa olla. Pienet lopettavat veren imemisen viidessä minuutissa, isot saattavat roikkua ihossa jopa pari tuntia.

Iilimadoista ei kuitenkaan kannata huolehtia; ne ovat vain iljettäviä mutta täysin vaarattomia. Sen sijaan opas muistuttaa kiinankobrista ja krokotiileistä, jotka ovat oikeasti vaarallisia. Hän väittää kohdanneensa alueella pari kertaa kuusimetrisen krokotiilin.

Rehkiminen viidakkopolulla palkitaan näyttävällä järvimaisemalla. Sen näkymistä nauttien kelpaa odotella venettä, joka veisi takaisin bungalow-kylään. Vene ei kuitenkaan koskaan saavu paikalle, koska se on juuttunut kiinni jonnekin matkan varrelle. Pieni väsynyt retkikunta joutuu odottelun jälkeen sittenkin vaeltamaan mutaisia polkuja takaisin päin melkein puoli tuntia, ennen kuin toinen vene pääsee hakemaan kyytiläiset toisesta paikasta.

Kun kasvillisuuden seasta pääsee vihdoin paattiin ja joen selälle, armoton aurinko paahtaa iholle ja muistuttaa tyhjistä juomapulloista. Ihminen on kyllä surkea tapaus.  Kun saavumme takaisin bungaloweille, harvaa kiinnostaa mennä edes vessaan tai suihkuun. Sen sijaan nälkäiset reissaajat kävelevät mutaisissa housuissa suoraan lounaalle.

Krokojahdille sateeseen

Myöhemmin iltapäivällä on aika hypätä taas jokiajelulle, mutta arvaamaton kaatosade alkaa saman tien veneeseen nousun jälkeen. Veneen kiitäessä joella jättimäiset pisarat puskevat raivokkaasti vasten kasvoja. Silmiä on mahdoton pitää auki. Vene huristelee paikkaan, jossa joki haarautuu. Siellä pitäisi olla krokotiilejä.

Krokojahti ei kuitenkaan tuota tulosta, mutta sen sijaan paikalle ilmaantuu makakeja, jotka pomppivat märissä puissa riemukkaina ja painivat keskenään.

Jossain vaiheessa joen varrella näkyy palmuplantaasi. Viljelysalueiden takia yhä useampien eläinten elinympäristöt kuihtuvat ja alue on alkanut kärsiä eroosiosta. Yksi uhanalaisista ja sukupuuton uhkaamista eläimistä on oranki. Ennen tavattiin vertauskuvallisesti sanoa, että oranki olisi pystynyt kulkemaan Borneon halki koskematta kertaakaan maahan, koska sademetsää on ollut niin paljon – nyt se ei enää olisi mahdollista.

Palatessa kroppa tärisee kylmästä. Hiukset ja iho valuvat vettä. Vaatteet ovat litimärät siltä osin, mitä halpa keltainen kertakäyttösadetakki ei niitä suojaa. Kosteutta on kuitenkin pakkautunut takin alle, ja vilu tuntuu lihaksissa, kun vene kiitää joella. Vaikka tilanne voi kuulostaa hyvin epämukavalta, olo on onnellinen. Sateen piiskaama joki on nimittäin mieletön näky.

Meluinen yö bungalowissa

Illalla kehoa on vaikea saada lämpimäksi kosteissa ja sateisissa olosuhteissa jopa senkin jälkeen, kun päälle on vetänyt kuivat vaatteet – moni onkin kiskonut paksun hupparin ylleen. Vilu tuntuu älyttömältä, koska viidakossa pitäisi kuitenkin olla yöllä samaan aikaan melkein 30 astetta lämpöä.

Kokemus on kuitenkin opettavainen. Mieleen muistuu eräs satunnainen dokumentti. Siinä sanottiin, että metsään eksyneelle patikoijalle rankka ja pitkäkestoinen sade on suuri riskitekijä kesälläkin. Tämä johtuu siitä, että jos sade jatkuu pitkään ja kaikki vaatteet ja tavarat kastuvat, ihminen voi saada kuolettavan hypotermian jo joissakin tunneissa. Jos viidakossa tulee yhden kaatosateen jälkeen tällainen vilu, ei parane eksyä suomalaiseenkaan metsään sateen armoille.

Illalla bungalowissa tuuletin pyörittää kosteaa ilmaa. Rakenteet natisevat ja sade paukuttaa kattoa. Lintujen kiljahdukset, kasvien kahina, sammakkojen kurina ja heinäsirkkojen surina kuuluvat seinien läpi. Nettiä ei ole, eikä puhelimen verkkokaan pelitä.

Erikoisessa metelissä voisi helposti kuvitella olemattomia vaaroja. Päivä on kuitenkin ollut niin pitkä, että väsymys pelastaa mielen moisilta tempuilta. Uni on levotonta mutta tulee aina uudelleen helposti.

Aamulla palkintona odottaa kaksi ja puolimetrisen krokotiilin kohtaaminen joella. Uljas eläin nautiskelee rantaliejuissa ja pulahtaa sitten joen uumeniin kameroita pakoon.

Haluatko Kinabatangan-joelle?

Miten pääset? Ota lento Malesian Borneon Sandakaniin. Sinne lentää esimerkiksi Borneon Kota Kinabalusta alle tunnissa. Voit myös mennä bussilla. Bussimatka Kota Kinabalusta Sandakaniin kestää noin kuusi tuntia. Pääset kokemaan Kinabatangan-joen tunnelman monipuolisesti ja kätevästi osallistumalla viidakkosafarille, joka sisältää majoituksen sademetsässä joen liepeillä sekä ruokailut. Tutki netistä vaihtoehtoja. Sandakanista ajetaan busseilla sademetsään.

Vinkkejä:

• Huolehdi, että sinulla on vaihdettavana kuivia vaatteita. Sademetsän ilma on todella kosteaa, joten kastuneet vaatteet ja kengät eivät periaatteessa enää kuivu. Pakkaa vaatteita muovipusseihin rinkan sisälle, jotta ne pysyvät kuivina.

• Viidakkovaelluksella kumisaappaat ovat välttämättömät. Jos et kuljeta omia mukana, varmista, että majoituksestasi voi vuokrata sellaiset.

• Jos iilimadot huolettavat, käytä iilimadoilta suojaavia pitkiä sukkia (leech socks). Hanki kuitenkin sellaiset, jotka ulottuvat yli polven. Reippaassa menossa lyhyen malliset nimittäin rullautuvat koko ajan rasittavasti saappaan sisään.

• Ota henkilökohtaisten tavaroiden lisäksi mukaan ainakin taskulamppu ja hyttyskarkotetta. Selvitä lääkäriltä malarialääkityksen tarpeellisuus.

• Huolehdi, että sinulla on pitkähihaisia housuja ja paitoja erilaisia retkiä ja olosuhteita varten sekä kovan sateen kestävää vaatetta.

• Jos haluat eläimistä kuvia, panosta oikeanlaiseen objektiiviin. Ilman tarpeeksi järeitä varusteita eläinkuvat jäävät retken osalta helposti vaatimattomiksi, vaikka silmin nähtynä villit ystävät tekevätkin vaikutuksen.

Olin Borneon Kinabatangan-joella syyskuussa 2017.

Lue lisää juttuja Bellan matkassa -blogista.

 

Teksti ja kuvat: 
Bellan matkassa © Annabella Kiviniemi