Kello on neljä yöllä. Lentokentän edessä pilkkopimeä yö piilottaa maisemat. Kaikki muut turistit ovat jo menneet, koska jäimme siskoni kanssa hännille kentällä sattuneen sähläyksen takia. Paikalle saapunut kuljettaja viittoo kyytiin taksiinsa ja puhua palpattaa. Ei tässä voi nyt liikaa miettiä, ihan hyvältä vaikuttaa.

Kuljettaja nappaa rinkat ja heittää ne kuluneen tila-auton takakonttiin. Sisällä on roskia ja tyhjiä pahvimukeja. Sekaan vaan, pakko päästä koisimaan. Sitten auto huristelee kohti majoitusta. On jännä fiilis, koska yleensä olen saapunut kohteeseen päiväsaikaan, en aamuyöstä. Jännittää myös siksi, että myöhäisestä saapumisajasta kertovaan viestiini ei ole vastattu majoituksessa. No, turha hermoilla, ajattelen.

Mieli kuitenkin jo valmistautuu yllätyksiin. Reissu nimittäin alkoi hieman erikoisesti jo kentällä turistikortteihin liittyneiden sähläysten vuoksi. Dominikaaniseen tasavaltioon saapuessa täytyy hankkia turistikortti: joko kentältä tai sitten etukäteen matkatoimiston tai suurlähetystön kautta.

Päätimme siskoni kanssa hankkia ne vasta kentältä. Ei käynyt kuitenkaan mielessä, että turistikortit pitäisi ostaa Yhdysvaltain dollareilla. Meillä kun oli vain pesoja, eikä maksukorttiakaan voinut käyttää. Niinpä virkailija neuvoi minut rahanvaihtotiskille, mutta turhaan, koska laitteet olivatkin rikki. Sähellyksen jälkeen minut vietiin viranomaisten kanssa kentän toiselle puolelle vaihtamaan rahat, sitten hain siskon, sain turistikortit ja pääsimme taksin kyytiin. Siinäpä erikoinen aloitus matkalle.

Kadulleko yöksi?

Taksissa on toisaalta kiitollinen, toisaalta jännittynyt olo. Puerto Platassa näkyy pimeitä katuja ja varjoisia kujia. On hiljaista, muutama kulkija. Taksi kääntyy sivukadulle, jossa alun pelot käyvät todeksi. Majoituksen metalliportti on kiinni, eikä pihassa näy ketään ja ikkunat ovat pimeitä. Mitäs nyt?

Kerran jäimme siskoni kanssa Kroatiassa pihalle lukkojen taakse illanvieton jälkeen, kun majoituksen vastaanotto oli mennyt kiinni. Jo silloin tilanne oli aika kuumottava, mutta lopulta sattumalta eräs työntekijä oli nähnyt valvontakamerasta meidät pihalla kyyköttämässä. Vastaava tilanne Dominikaanisessa tasavallassa olisi kuitenkin tuplasti pahempi. Olisi hirvittää jäädä reissun alussa yöksi kadulle, kun mukana on aika paljon käteistä, passit, kaikki tavarat, kello tuskin viittä yöllä eikä äkkiseltään tietokaan muista majoitusvaihtoehdoista.

Tietenkään – kuski ei puhu sanaakaan englantia, ja meistä siskoksista kumpikaan ei puhu espanjaa kuin muutaman fraasin verran. Kuski haluaa kuitenkin selvästi tehdä parhaansa auttaakseen. Hän käy nykimässä porttia, huutelemassa ja viheltelemässä majoituksen suuntaan. Yritämme myös soittaa majoitukseen, mutta kukaan ei vastaa. Ei auta kuin ottaa uusiksi. Uudet huutelut ja puhelut kehiin. Lopulta pihalla alkaa haukkua koira ja majoituksesta vastataan. Uninen nuorukainen tulee hakemaan meidät mukaansa ja näyttää huoneen. Vihdoin.

Värikkäitä taloja ja kaahaavia mopoja

Aamulla aurinko hellii kaupunkia. Se huutaa: tervetuloa maahan, jossa kaikki talot ovat eri värisiä, musiikki soi katujen kulmilla ja poliiseillakin on pilke silmäkulmassa. Päätämme nauttia tunnelmasta ja vain kuljeskella ympäriinsä. Hauskoja kuluneita rakennuksia, vaateputiikkeja ja kaahaavia mopotakseja on tolkuttomasti. Vilinään tottuminen vie tovin, mutta boheemi tunnelma lumoaa.

Mopotaksien kuljettajat kalastelevat ihmisiä kyytiinsä ja huristelevat paikasta toiseen. Myös kokonaisia perheitä on pakkautunut mopojen kyytiin. Siitä tulee mieleen vähintäänkin Thaimaa. Kaduilla kulkiessa täytyy kuitenkin olla tarkkana. Aiemmin päivällä majatalomme emäntä varoitti, että Puerto Plataan tulee viikonlopuksi toisesta kaupungista varkaita, jotka nappaavat järjestelmällisesti kadulla kulkevien ihmisten laukkuja mopon selästä. Nyt on perjantai. Jokohan ne ovat matkalla tänne?

Nopeasti huomaa, että shoppailijalle Puerto Platasta löytyy tarjontaa. Kauniita vaatteita näkyy joka näyteikkunassa ja hinnatkin ovat edullisia. Kivan puseron saa helposti neljällä-viidellä eurolla. Kulttuurista kiinnostuneille suosittuja vierailukohteita ovat esimerkiksi San Felipen linnoitus, Ambar Dominicanon museo, kulttuuritalo Casa de la Cultura ja Gregorio Luperónin museo.

Me vierailemme apostoli San Felipen katedraalissa ja käymme syömässä herkullisia tapaksia. Tilaukseen menee mozzarellaa kinkun kera, ratatouillea sekä nachoja avokadon ja nyhtökanan kanssa.

Loppupäivästä kuljemme pieniä kadunpätkiä ja juoksemme sadekuuroja pakoon porttikongeihin ja talojen syvennyksiin. Sitten palaamme takaisin majoitukseen vedestä lotisevissa kengissä. Nukun levottomasti. Ikkunoissa ei ole laseja, vain pelkät kalterit. Niinpä lintujen meteli, kukkojen kiukuminen, ambulanssin ulina ja autojen tööttäily tulevat kaikki sisään.

Jumissa La Vegassa

Aamulla matka jatkuu bussilla Puerto Platasta Jarabacoaan, kukkulaiseen sisämaahan. Sinne täytyy mennä yhden vaihdon kautta. Liput asemalta ja kyytiin. Bussi kaahailee huonokuntoisilla asfalttiteillä ja sateisesta ikkunasta näkyy loputtoman paljon vihreitä palmuja ja viidakkoisia kukkuloita. Välillä vilahtaa värikäs tönö, keskeneräinen työmaa, kukko, kana, aasi tai joku yksinäinen kulkija.

Surullisin näky on ohitse vilahtava slummi ja kaatopaikka. Siellä näkyy kaikenikäisiä ihmisiä kaivelemassa roskavuoria. Jotkut odottavat uuden jäteauton saapumista rivissä. Näky ravisuttaa mieltä hetkeksi ja jää pyörimään ajatuksiin. Maailman eriarvoiset rakenteet lyövät vasten kasvoja ja hetken tuntuu pahalta istua itse bussissa etsimässä elämyksiä. Samalla ymmärrys kasvaa. Ennen reissua luin, että Dominikaaninen tasavalta on köyhä maa. Puerto Platan turistialueilla seikka helposti unohtuu, koska kerjäläisiä ei näy. Toisin oli esimerkiksi Marokon Marrakechissa.

La Vegassa maaseutu ja viidakot vaihtuvat kaupungin hälyyn. Nyt on tarkoitus vaihtaa bussia. Kun pääsen luukulle, nuori mies ilmoittaa bussin olevan täynnä. Menkää seuraavalla! Se lähtee neljän tunnin päästä, hän vinkkaa ja sovimme, että tulen ostamaan lippuja tunti ennen lähtöä.

Löydämme läheltä nuhruisen kahvilan ja valtaamme sieltä pöydän. Paikassa pauhaa reggaeton ja ratastuulettimien pyörittämä ilma. Kun nettiä ei ole tarjolla, keksimme kaikkea hauskaa tekemistä: pelaamme laivanupotusta ja piirustusleikkejä. Nauramme paljon ja unohdamme hetkeksi ajan.

Myöhemmin iltapäivällä menen ostamaan lippuja virkailijan ilmoittamaan aikaan, mutta tilanne on absurdi. Minua odotutetaan puoli tuntia, ja sitten toinen virkailija sanoo, että seuraavakin bussi on täynnä. Taas. Neljän tunnin odottelun jälkeen turhaumista on vaikea pidätellä. Väännöstä huolimatta lippuja ei heru, väärinkäsitykselle ei selviä syytä ja edellinen työntekijä on poistunut vuorosta.

Tajuan, että nyt ollaan totisesti ihan toisessa kulttuurissa. Täällä jokin kellonaika voi tarkoittaa ihan toista tai ei mitään. Ei muuta kuin taksiin ja toisen bussiyhtiön asemalle koittamaan onnea.

Minibussissa paikallisten tapaan

Taksimatkan jälkeen tunkeudun ahtaaseen minibussiin, joka on täynnä häliseviä paikallisia. Se on erilainen: pyöreänmallinen, pieni ja nuhruinen. Kulkupelit tunnetaan maassa nimellä guaguas. Rinkat aiheuttavat hämminkiä, koska kotterossa pätee sääntö: yksi paikka tarkoittaa yhtä paikkaa. Rinkka siis syliin, hartiat kippuraan ja asenne kohdilleen! Takana istuva vanhempi mies tarjoutuu ottamaan itselleen tavaroitamme, nojailee niihin leppoisasti koko matkan ja yrittää sitkeästi jutustella ilman yhteistä kieltä. Eräs nuori mies juttelee siskoni kanssa google translatorin välityksellä. On tämäkin kyllä kokemus!

Kaupunkia, sademetsää ja autoja vilisee. Ihmiset huudahtavat kuskille, kun haluavat jäädä ja tilalle tulee aina uusia. Ei ole ilmastointia, mutta tunnelmaa piisaa senkin edestä. Eräs nainen puhuu hyvin englantia ja hänen kanssaan syntyy mainiot keskustelut matkailusta sekä saan vinkkejä reissuun.

Päivän erikoiset tapahtumat huomioon ottaen en ylläty yhtään, kun tajuan kännykän kartasta, että menopeli on huristellut majoituksemme ohi. Joidenkin matkustajien mielestä meidän pitää jäädä ja tilata taksi, kun taas jotkut vakuuttelevat, että voimme olla vielä kyydissä. Päivän haasteista huolimatta kuitenkin vain yksi asia harmittaa: se, että ei osaa espanjaa tarpeeksi. Lopulta hyppäämme pois ja tilaamme taksin.

Perillä hotellilla heittäydyn helpottuneena sängylle. Kesti koko päivä päästä Puerto Platasta reilun 70 kilometrin päähän Jarabacoaan. Jos siis olet liikkeellä spontaanisti, varaa siirtymiseen koko päivä tai ainakin useita tunteita!

Mitä sitten?

Sadetta, sadetta ja sadetta! Huvittavinta toki on, että matkustimme Jarabacoaan patikoinnin ja luontoelämysten takia, mutta kaatosateiden vuoksi kaikki vanhat suunnitelmat joutavat roskakoriin. Ei kun läppärit esiin, pitämään sadetta ja mieli rennoksi.

Yllätyksiltä ei kuitenkaan vältytä hotellihuoneessakaan: tallelokero ei toimi ja parvekkeen ovea ei saa lukkoon. Paikalle saapunut korjaaja hoitaa hommansa rennolla otteella. Tallelokeron korjattuaan ovea hän ei valitettavasti saa kuntoon. Pitkään taisteltuaan oven kanssa hän saa riuhdottua sen lukkoon ja ehdottaa, että emme vain avaisi sitä enää. Aha. Sitten hän hymyilee hauskasti ja heittää, että voimme käyttää toista oviaparia ja loikkia parvekkeelle sängyn yli. Ehdotus on niin älytön, että siihen on vain pakko suostua.

Myöhemmin iloksemme sankka sade kuitenkin hiukan taukoaa, joten menemme jaloittelemaan majoituksen lähiympäristöön. Silloin sen taas käsittää: tropiikin kauneus on aina vaivan ja muutaman kohelluksen väärti.

 

Haluatko mennä Dominikaaniseen tasavaltaan?

Missä sijaitsee ja miten pääset? Dominikaaninen tasavalta sijaitsee Karibianmerellä Pohjois-Amerikan alueella. Maan naapurisaaria ovat esimerkiksi Jamaika, Kuuba ja Puerto Rico. Voit lentää Suomesta suorilla Finnairin lennoilla pohjoisrannikolla sijaitsevaan Puerto Plataan. Saatat kuitenkin saada lennot halvemmalla, jos menet vaihdon tai parin kautta.

Olin Dominikaanisessa tasavallassa tammikuussa 2018.

---

 

Lue lisää:

Matkasta eläväiselle Kinabatangan-joelle ja viidakkoon.

Kiehtovasta Kota Kinabalun kaupungista Malesiassa.

Viidakkoseikkailusta Kinabalun iilimatometsässä.

Ensimmäisestä matkastani yksin.

Teksti ja kuvat: 
Bellan matkassa © Annabella Kiviniemi