Ekan soolomatkani mieleenpainuneimmat hetket

Ennen Taiwanin-reissua olin aina matkustanut jonkun tai joidenkin kanssa, kuten siskojen, kaverin, poikaystävän tai äidin. Niinpä olin aina halunnut kokea sen tunteen, että lähden yksin reissuun. Aina. Ikinä ei vain tullut tilaisuutta ja joka kerta sain seuraa matkalle mukaan. Vuoden 2017 alussa päätin toteuttaa suunnitelman nähtyäni sattumalta hyvän lentotarjouksen Taipeihin. Aluksi en heti muistanut, missä Taipei on, joten turvauduin Googleen. Sen perusteella Taiwan vaikutti juuri minulle sopivalta seikkailulta vuoristoineen, viidakkoineen, metropoleineen, luotijunineen ja yötoreineen. Niinpä ihastuin mielikuvaan ja ostin liput vuorokauden sisällä.

Kun lentokone nousee

Ihmiset parveilivat ja pakkautuivat paikkoihinsa. Lentokoneella kesti. Oli joku viivytys. Kun turvallisuushölinät alkoivat, katsoin Helsinki-Vantaaseen ikkunan läpi. Harmaa Suomi kylpi kevätaamun kultaisessa hohdossa, mutta päässäni oli myrsky. Minulla oli sekava olo, muodostelma pelkoa ja uteliaisuutta. Lentokone on nimittäin lempikulkuneuvoni, mutta matkalle olin lähdössä ensimmäistä kertaa yksin niin kauas.

Muistan miettineeni, miksi minä teen tämän? Miksi pitää lähteä niin kauas yksin? Palaankohan takaisin kunnossa? Mitä jos en? Sitten kone nytkähti, alkoi hymistä ja lähti kiitämään. Kun kone nousi, kyyneleet valuivat poskia pitkin, koska olin jotenkin niin liikuttunut. Pilvien päällä epävarmuus kuitenkin vaihtui jännään onnentunteeseen, riemuun siitä, että nyt minä todellakin teen tämän, ihan oman matkani. Oli jännä tajuta, että en enää ikinä tuntisi sitä tunnetta uudestaan, että lähden yksin ensimmäistä kertaa jonnekin kauas. Se oli siinä.

taiwan
Taipeissa futuristisessa kapselihostellissa unille.

Kohti seikkailua kielimuurin kera

Rinkka selkään, elintärkeä paperilappu lähimpään taskuun ja kaupasta vähän evästä. Olin ollut reissussa pari päivää, kun sitten aamulla lähdin Taipeista kohti Keski-Taiwanin vuoristoa. En ollut selvittänyt etukäteen bussi- tai junayhteyksiä, vaan se kaikki oli edessä vasta reissulla. Minulla oli mukana erään naisen kirjoittama paperilappunen, jonka avulla pääsisin vuoristoon perille. En saanut merkeistä tolkkua, koska en ymmärrä kiinaa lainkaan. Hänen mukaansa pääsisin kyllä perille, jos vain näyttäisin lappua eri asemilla ja eri kuljettajille. Ajattelin, että jos joudun väärään kaupunkiin, ei se silti haittaisi. Aina jostain löytyisi kuitenkin joku majoitus. Se ajatus teki minut rennoksi.

Istuessani noin 220 kilometrin päässä Taipeista, Pulin bussiasemalla olin ainut länsimaalainen ja ihmiset tuijottivat. Eräs vanha pariskunta yritti jutella minulle mutta kiinaksi. Mitäpä minä siitä olisin tajunnut. Naureskelimme vain toisillemme. Minä sanoin heille jotain englanniksi ja he minulle jotain kiinaksi. Jaoimme hetken, jota yhdisti vain nauru. Se oli absurdia mutta hienoa. Jossain vaiheessa asemalla seurasi kuitenkin sekaannus. Eräs virkailija ilmeisesti katsoi lappuani niin kiireessä, että oli ohjata minut bussiin, joka veisi takaisin Taipeihin. Sitten toinen tarttui rinkastani kiinni ja ohjasi minut toiselle laiturille ja pääsin oikeaan bussiin.

Taiwan
Lampaita vuoristossa Keski-Taiwanissa.

Siinä bussissa sitten koin jonkinlaisen helpotuksen. Tunsin olevani matkalla oikeaan suuntaan, vaikka tavallaan en tiennytkään sitä varmaksi. Epävarmuus oli jotenkin huumaavaa. Istuin kyydissä ja katselin kutistuvaa maisemaa. Bussi nousi yhä korkeammalle Keski-Taiwanin vuoristoon mutkitellen tiensiivun kerrallaan ja kääntyen sitten jyrkästi taas seuraavalle osuudelle. Olin matkalla Cingjingiin ja pääsin kuin pääsinkin ihan majoitukseen asti perille. Kielimuurista, vieraasta kulttuurista huolimatta, olin sisällä omassa seikkailussani ja se teki minut itsevarmaksi. Vuoristossa oli raikas ilma ja oloni epätodellinen.

taiwan

Auringonlaskun äärelle sattumalta

En ikinä unohda hetkeä Taiwanin-reissulla, kun aivan vahingossa löysin upean auringonlaskun. Oli sama päivä, kun olin löytänyt perille Taipeista reilun 2000 metrin korkeuteen vuoristoon Keski-Taiwaniin. Päätin lähteä majoituksesta kävelylle tutustuakseni paikkaan. Sitten näin yksinäisen tien, joka johti jonnekin mäen päälle. Päätin suunnata sinne.

Mäen takana tie päättyi metsään ja jyrkkään rinteeseen. Horisontissa siinsivät jylhät vuoret, laaksossa liikkui sumu ja aurinko oli juuri laskemassa. Paikalla tapasin paikallisen, hiukan englantia puhuvan vanhan ukkelin, joka kertoi, että käy välillä kuvaamassa kyseisessä mestassa auringonlaskun. Juteltuamme siinä hetken mies meni sitten menojaan ja jäin yksin katsomaan auringonlaskun loppuun.

taiwan

Kapselihostellin ja hälyisen Taipein jälkeen tunsin oikeasti olevani ensimmäistä kertaa yksin keskellä ei mitään ja se tuntui hyvin jännältä. Kun olin ottanut kuvat, päätin istahtaa ajattelemaan asioita ja kuuntelemaan heinäsirkkojen surinaa. Istuin yksin ties kuinka kauan, ja muistan tunteneeni oloni hyvin onnelliseksi ja vahvaksi, vaikka en ollut ikinä ollut niin kaukana kotoa yksin.

taiwan
Hämärtyvää vuoristoa Keski-Taiwanissa.

Luksushotellissa yksin

Hikinen rinkka, hammaspesurivit kapselihostellissa ja yötorin halvat kummalliset pöperöt. Syntyy sopiva kontrasti, kun ne vaihtaa hetkeksi luksushotelliin. Kun saavuin Etelä-Taiwanin kärkeen Kentingiin, takanani oli pitkä matka. Jättimäinen pehmeä peti, tyynybaari, marmorikylppäri, amme, oma parveke, lyhdyin valaistu allasnäkymä, heinäsirkkojen surina, tervetuliaisdrinkki. Kaikki vain minua varten. Voisiko olla täydellisempää?

Taiwan
Hienompi hotelli Kentingissä oli loistavaa vaihtelua mutta mielenkiintoinen kokemus yksin.

Seuraavana päivänä oli ihana suunnata altaalle ja lojua omissa ajatuksissaan tasan niin kauan kuin halusi. Lähteä liikkeelle heti kun huvitti, kävellä liiketunnistimilla avautuvista ovista ja tilata hotellin ilmaiset kyydit vain itselleen kaupunkiin. Oli todella siistiä, mutta sitten kuitenkin niin hassua, että mitään sitä teknistä hienoutta, puhtautta ja sujuvuutta ei voinut jakaa matkaseuralaisen kanssa. Täydellinen paikka niin romantiikalle kuin tyttöjen lomalle. Tulin siihen lopputulokseen, että luksuksen kokeminen yksin on hieman ristiriitaista. Samalla ihanaa, mutta vähän yksinäistä. Erityisesti alakerran ravintolassa joskus toivoi, että olisi joku jonka kanssa voisi syödä yhdessä ihanaa tiikerirapua ja joku jonka kanssa juoda hyvää viiniä. Joku jonka kanssa jakaa suussa sulava jälkkäri.

taiwan

taiwan

Ylipäätään verbaalisen ihmisen voi olla mielenkiintoista kokea se tunne, kun ei voi hehkuttaa koko ajan kokemuksia jollekin matkaseuralaiselle – olipa kyse sitten henkeäsalpaavasta vuoristomaisemasta tai todella herkullisesta ruuasta.

Seikkailuja luonnossa

Varoituskylttejä myrkyllisistä käärmeistä ja hyönteisistä. Nousu yli 3000 metrin korkeuteen. Tuntemattomia polkuja. Yksin sademetsässä keskellä luonnonpuistoja tai iltaisin kaupungilla. Koska olen kovin elämyshakuinen, löydän itseni usein jännistä paikoista ja tilanteista.

Taiwan
Tarokon kansallispuisto oli vaikuttava kokemus. Luonnossa itsensä tunsi niin pieneksi.

Erityisesti minulle on jäänyt mieleen se, kun menin patikoimaan Etelä-Taiwanissa erääseen puistoon, jossa oli paljon eksoottista nähtävää jättimäisistä perhosista erilaisiin palmulajikkeisiin. Silloin bongasin luolan ja pimeyteen johtavat portaat, ja pakkohan sinne oli sitten mennä. Jännitti mennä sen uumeniin yksin, mutta nautin tunteesta jollain sopivan oudolla tavalla, koska kännykän ja muiden teknisten härpäkkeiden takia on kuitenkin mahdoton tuntea olevansa täysin yksin koskaan.

Jättihämähäkkejä tai mitään muutakaan sen kummempaa ei tullut vastaan, kuului vain outoa naksutusta, josta en vain osannut arvioida, mikä elukka sellaista päästelee – enkä sitten halunnut liikaa miettiä asiaa. Yksin ollessa peloille ei kannata antaa liikaa valtaa, koska silloin reissusta ei tulisi yhtään mitään.

Taiwan
Self timerin avulla ikuistin urotekoni luolassa.

Taiwan

Pulassa yksin ja tiputukseen

Etelä-Taiwanissa Kentingissä reissuuni tuli käänne. Kokonaisen päivän altaalla lojumisen jälkeen minuun iski taas se niin tuttu levottomuus. Oli pakko päästä liikkeelle. Niinpä suuntasin ensin naapurikaupunkiin Hengchuniin, sitten meren rannalle ottamaan aurinkoa ja myöhemmin pyörimään iltatorille. Päivä oli ollut todella hektinen ja joissain vaiheessa minua alkoi pyörryttää. Päätä särki ihan armottomasti. Kun pääsin hotellille, ajattelin, että kyse on varmasti siitä, että minulla on nälkä ja niskat jumissa repun takia. Menin kuumaan kylpyyn ja lähdin alakerran ravintolaan syömään.

taiwan
Päivällä Hengchunissa ei ollut tietokaan illan oloista.

Outo olo johtuu varmasti nälästä, hoin itselleni. (Olen äärettömän hyvä perustelemaan asioita niin, että ne eivät vaikuta vakavilta.) Tarjoilijan kanssa tapahtui kuitenkin sekaannuksia, koska tilaukseni menivät miten sattuu, en pystynyt keskittymään hänen sanoihinsa ja unohdin tavaroitani lähtiessä. Hän kysyi minulta useita kertoja, olenko ok.  Vastasin joo, ja ajattelin, että olen vain väsynyt.

Hotellihuoneessa kuitenkin tapahtui jotakin arvaamatonta. Melkein kaaduin, koska huimasi niin paljon. Minuun oli iskenyt myös aivan älytön janon tunne ja päänsärky oli kova, olo kuumeinen. Ihoa ja huulia kiristi. Kädet olivat rutikuivat. Pää ei toiminut, en pystynyt ajattelemaan selkeästi, olo tuntui huumatulta. Siitä käsitin vihdoin, että kaikki ei todellakaan ollut kunnossa. Otin ensin yhteyttä pariin läheiseen Suomeen. Sitten soitin matkailijoiden päivystysnumeroon. Oireeni kuulostivat vakavalta nestehukalta ja minulle sanottiin, että nyt pitäisi juoda mahdollisimman paljon vettä ja lähteä heti lääkäriin. Tajusin, että mentyäni taas täyttä päätä en ollut sillä kertaa muistanut juoda vettä moniin tunteihin – yli 30-asteisessa lämpötilassa.

Oli keskiyö, kun kävelin hotellin vastaanottoon pyytämään apua. Vastaanotossa oli nuori mies, joka oli selvästi paniikissa. Hän piti pakotettua hymyä kasvoillaan, kun minä itkin.

taiwan
Lääkärireissun ja tiputuksen jäljiltä hotellihuoneessa.

Terveyskeskuksessa oli paikalla vain yksi lääkäri ja muutamia hoitajia, potilaana juuri silloin autokolarin uhri. Siinä tilanteessa toki otti päähän ja pelotti, mutta yritin ajatella kolarin uhria itseni sijaan. Hänen tilansa oli todennäköisesti paljon kriittisempi kuin minun. Kun pääsin vastaanotolle, minulta otettiin verikokeet ja jouduin tiputukseen. Lääkäriä tulkkasi joku hoitaja ja puhelimeni akku veteli viimeisiään. Oli aika ahdistavaa maata pedillä letku suonessa, mutta silti hyvä olo siitä, että toisellakin puolella maailmaa saa aina apua kun tarvitsee. Muutaman tunnin jälkeen sain lähteä takaisin hotellille. Jatkoin heikon vointini takia hotellivarausta ylimääräisen yön ajan – olin alun perin suunnitellut jatkavani matkaa, mutta jouduin perumaan suunnitelmat. Nukuin keskeytyksettä ilta-kuuteen asti seuraavaan päivään, eli olin ihan loppu. Kaikki se tunneskaala tuona yönä, ei mitenkään mahdu tähän kirjoitukseen, mutta kokemuksen myötä innostuin jälleen lempimotostani eli siitä, että asioilla on tapana järjestyä.

Kiukuttelu yksin

Särkylääkettä naamaan ja jaksaa jaksaa. Rajun nestehukan jäljiltä elimistöni oli kovassa rasitustilassa useita päiviä. Pienikin fyysinen rasitus käynnisti pahan päänsäryn ja silloin iski armoton jano. Kun saavuin reissun lopussa Taipeihin, Taiwanin ylle oli saapunut Kiinasta valtava saastepilvi. Ilma oli harmaata, tunkkaista ja saasteista. Oli hirveä ruuhka ja alkoi sataa lujaa. Rinkka tuntui hyvin painavalta ja kävelin yksin hirveässä harmaudessa. Otti päähän niin paljon. Niin älyttömän paljon. Mutisin ääneen suomalaisia ärräpäitä, kun selvitin tietäni ruuhkan halki majoitukseen. Oli todella huono olo.

Silti koko ajan ääni pään sisällä sanoi: hymyä huuleen, ei reissulla saisi olla tällaista oloa, naamaa norsun vitulla. Tämähän on loma! Mutta sitten tajusin, että ei, minulla saa olla juuri sellainen olo kuin on. Kun ei ole seuraa, ei ole esimerkiksi painetta peitellä omaa kiukkua tai väsymystä.  Toisin sanoen, vaikka on matkalla kuinka läheisten ihmisten kanssa, sitä miettii aina kuitenkin, että muiden lomaa ei saa pilata omalla kiukulla. Yksin matkalla tunteet tulevat oikeasti monta kertaa suurempina, koska ei ole ketään kenelle sanoa niitä ääneen. Ne omat tunteet kannattaa oikeuttaa, koska niiden avulla oikeasti hahmottaa, millainen tyyppi sitä pohjimmiltaan on. Ristiriitaisten tunteiden välillä joutuu myös harjoittamaan itsetutkiskelua ja tekemään päätöksiä. Tunteet myös tulevat ja menevät todella puhtaina, koska niihin ei sekoitu muiden mielipiteitä tai ajatuksia.

Taiwan
Viimeisinä reissupäivinä Taipei oli täysin harmaa.

Taiwan

Oivallukset yksin museossa ja syömässä

Onpa hieno. Tämäkin. Tuokin, mutta ei tuo. Taiwanissa tehdään paljon kivitaidetta. Olin Taipeissa museossa, jossa katselin kiviteoksia. Muistan ensin ihastelleeni yhtä, jossa oli tiikerin värit. Sitten tuli tylsempi versio. Katselin sitä ja katselin vielä toisen hetken. Sitten koin ihanan vapauttavan tunteen: hei, minun ei tarvitse katsoa tätä lainkaan. Voin skipata kaikki ne teokset, jotka eivät juuri minua kiinnosta. Vapauttavaa! Kun käy museossa jonkun toisen kanssa, katselun ja vuorovaikutuksen lomassa yrittää samalla tulkita, onko aika jo jatkaa matkaa sen toisenkin mielestä vai haluaako toinen kenties vielä katsoa teosta. Vähintäänkin täytyy kysyä.

Taiwan
Kivitaideteokset valaistaan upeasti, jolloin kiven kuviot ja värit piirtyvät esiin.

Yksin matkaillessa valinnanvapaus on jotakin aivan uskomatonta. Missä syö, miten nopeaan, milloin herää, milloin menee nukkumaan. Minne menee, mitä tekee, miten kauan. Minusta ihan Suomessakin on mukava olla yksin ja syödä yksin, koska pidän yksinolosta. Se on eräänlaista hiljentymistä minulle. Pidän siitä, että maistelen ruokaa ja katselen rauhassa, mitä ympärillä tapahtuu ja miltä näyttää. Reissun aikana sitä tulikin tehtyä lukemattomia kertoja, ja havaitsin, että matkailussa yksinolo korostuukin eri tavalla. Uudessa ympäristössä on paljon ärsykkeitä, jolloin ainakin itse koin tapahtumat, maut, hajut, ihmiset, tunteet, tilanteet ja äänet voimakkaammin, jotenkin tiedostavammin. Siksi yksinolon orpoutta tai outoutta ei kannata paeta puhelimen ääreen vaan koettaa elää yksinäiset hetket täysillä.

Taiwan
Syömässä soppaa Taipeissa illalla.
taiwan
Syömässä hienoa aamiaista, joka tuotiin tilauksen ja toiveiden mukaan pöytään.
Taiwan
Iltatorilla Hualienissa.
Taiwan
Yksin matkatessa voi syödä halutessaan vaikka missä. Tässä todella paikallinen ateria colaa lukuun ottamatta.

Opin uutta ja rakastuin

Zombina kentältä toiselle ja koneesta toiseen. Monen mutkan kautta ikkunasta näkyi vihdoin rakas räntäsateinen Suomi. Kotiinpaluu tuntui haikealta, koska itsenäinen oma reissu oli hieno kokemus ja sitä olisi tehnyt mieli jatkaa vielä tovin. Toisaalta yksinolon jälkeen oli ihana kohdata rakkaat ihmiset. Tuli kuitenkin selväksi, että yksinmatkailu sopii minulle erittäin hyvin. Sain niin paljon ajateltua asioita, kerättyä inspiraatiota, kirjoitettua kaikkea luovaa ja koettua puhdasta seikkailua, iloa, itseni voittamista ja haastetta omalla tyylilläni.

Taiwan
Vaellukset yksin olivat reissun parasta antia. Kuvassa upea Sun Moon Lake.
Taiwan
Suomessa odotti huhtikuun lopussa tällainen näky.

Sain myös selityksen sille, miksi sosiaalisesta luonteestani huolimatta saan aina Muumi-testeistä Nuuskamuikkusen. Minä nimittäin rakastan pohdiskelua, yksinoloa ja sen tuomaa vapauden tunnetta: nämä vaikutukset tuplaantuivat matkalla, koska sain täydellisen irtioton. Yksinolon vastapainoksi yhteisölliset hetket tuntuvat mielestäni usein mahtavilta. Vastaavasti tällaisten sosiaalisten hetkien jälkeen on ihanaa vajota omiin maailmoihin. Reissu oli myös vuoristorataa näiden kahden maailman välillä, koska yksin matkatessa syntyy paljon enemmän yllättäviä keskusteluita ja tilanteita muiden ihmisten kanssa ja uusia tuttavuuksia kuin seurassa reissatessa. Ihmiset tulevat myös paljon enemmän juttelemaan. Monet olivat uteliaita siitä, miksi matkustin yksin.

taiwan
Yksi hienoimmista hetkistä oli myös nousu 3000 metrin korkeuteen Hehuanshan-vuorelle. 
Taiwan
Yksin sai helposti yllättävää ja satunnaista seuraa. Kuva Tarokon kansallispuistosta itärannikolta.
Taiwanissa
Hengailua Hualienissa uusien ystävien kanssa.

kaverukset_3Taiwanissa

Olen aina tiennyt, että olen aika vauhdikas tyyppi. Mutta itsestäni opin sen, että olen oikeasti vieläkin kovempi ravaamaan kuin ikinä uskoin. Muistan, kun saavuin maahan, olin jo seuraavana päivänä toipunut jet lagista ja vietin Taipeissa 12 tuntia väsymättä, kulkien ympäriinsä silmät suurina ja käyden vaikka missä. Sitä seurasikin sitten armoton ravaus paikasta toiseen saaren ympäri, täysin omia mielihaluja kuunnellen, pysähtyen silloin tällöin tunnelmoimaan kaikkea upeaa kokemuskirjoa.

Suosittelen kaikkia lämpimästi matkustamaan yksin, jos se on vielä kokematta. Itse rakastuin yksin matkailuun ja hyvin pian tiesin, että haluan tehdä tällaisia matkoja jatkossakin elämässäni.

Reissasin Taiwanissa huhtikuussa 2017.

Lue lisää juttuja Bellan matkassa -blogista.

Taiwan

Taiwan
Mikään ei voita vapauden tunnetta reissulla.

Lue lisää reissustani:

Lähde seikkailulle viidakkoon Borneon Kinabatangan-joelle.

Lue retkestäni Taiwanin kauniilla Sun Moon Lakella.

Lähde Marokon historialliseen keidas-kaupunkiin aavikon keskelle.

Teksti ja kuvat:
Bellan matkassa © Annabella Kiviniemi

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s