On hämärä ilta. Kolme siskosta nousee bussista. Takana on muutama tunti melkoista kiemura-ajoa Marokon Rif-vuoristossa ja vihdoin olemme perillä. Paikassa, jota olemme odottaneet reppureissultamme eniten. Sinistä kylää, mykistävän kaunista Chefchaouenia vuoriston sydämessä.

Paikallinen autonkuljettaja heittää meidät lähemmäs majataloa, riadia. Sitten heitämme rinkat niskaan ja lähdemme kohti sokkeloita. Sinne autot eivät pääse, vaan täällä on selvittävä omillaan. Jossain lähellä hotellin pitäisi olla. Onneksi löytyy lopulta! Perillä odottaa pikkuinen riad, jossa on sininen yksinkertainen huone. Käymme hammaspesulla vuoron perään kuin leirikoululaiset. Sitten pääsemme nukkumaan.

Aamulla nautimme aamiaisen riadin terassilla keskenämme. Riadia pyörittää marokkolaiseen tapaan paikallinen perhe ja huoneita on vain muutamia. Terassilta siintää näkymät kaupunkiin, talojen rosoiset katot pilkottavat siellä täällä ja karu vuoristo jatkuu silminkantamattomiin. Tiedän, että olen oikeassa paikassa. Tämä on kaupunki, jossa olen monella tapaa kaukana kotoa. Kaupunki, joka näyttää impressionistiselta maalaukselta. Kaupunki, joka jää varmasti mieleen.

Unisia sinisiä katuja

Lähdemme kujille. Valkenee, että parasta tässä kylässä onkin harhailla kiirettömänä – ihastella ja ihmetellä sen romanttisia taloja ja mitä erilaisimpia ovia. Kannattaa eksyttää itsensä.

Huhut kylän kauneudesta eivät ole puppua: sitä ei turhaan kutsuta siniseksi kyläksi, vaan se on oikeasti sininen, sillä lähes kaikki talot ovineen ja yksityiskohtineen on maalattu sen eri sävyin – on petrolia, turkoosia, tummansinistä. Välillä sinistä on niin paljon, että katu näyttää kaksiulotteiselta!

Mutta miksi juuri sinistä? Paikalliset kertovat erilaisia selityksiä.  Yhden mukaan sisämaahan kaivattiin meren tunnelmaa, kun taas toinen sanoo, että sininen karkottaa hyttysiä. Erään selityksen mukaan väri johtuu juutalais- ja espanjalaisvaikutteista. Toisaalta taustalla saattoi olla myös uskonnollisia syitä, sillä sininen väri tuo mieleen taivaan.

Erilainen myyntikulttuuri

Eräässä putiikissa Chefchaouenista näyttäytyy myös toisenlainen puoli. Myyjä tervehtii vain nyökkäämällä eikä ota minuun kontaktia. Se on uutta hälyisen ja aggressiivista myyntikulttuuria edustavan Marrakechin jälkeen.

Kiertelen ja katselen nahkapussekoita ihan rauhassa, kunnes lopulta kysyn myyjältä hintaa. Hän kertoo asiallisesti hinnan ja juttelee vähän. Ei painosta yhtään, kun en olekaan ostamassa mitään – tämähän on uutta Marokossa! Pian valkenee, että täällä vallitsee berberiheimon kaupankäyntikulttuuri, jossa asiakkaan annetaan rauhassa katsella ja pohtia kauppiaan painostamatta. Siitä tulee mieleen jotakin tuttua: ihan kuin olisi Suomessa ostoksilla.

Eräällä vilkkaammalla kujalla Marokon henki on kuitenkin tallella. Joku tunkee syliini yhtäkkiä kanan. Pitelen kanaa sylissä ja siskoni räpsii tilanteesta nauraen kuvia. Paikalliset hälisevät ympärilläni, enkä oikeastaan edes tiedä, miksi kana laitettiin syliini. Kaiken kohinan keskellä yritän lopulta palauttaa kanan miehelle takaisin, mutta hän on jo muissa askareissa. Lopulta hänen ystävänsä ottaa kanan minulta.

Myöhemmin pyörähdämme pääaukiolla Plaza Uta al Hammamilla. Siellä on herkullista tuorepuristetteua appelsiinimehua, paljon ostettavaa kojuissa sekä sitäkin enemmän hälyä. Erään vuoren reunaa nousemalla pääsee katsomaan koko kaupungin korkeamalta käsin. Pakenemme hetkeksi sinne ja hyvältä näyttää!

Kauneutensa lisäksi Chefchaouenin alkukantainen siluetti henkii historiaa. Kylän juuret palautuvat 500 vuoden päähän, kun sen perusti vuonna 1471 berberikansan suojeluspyhimyksen seuraaja Mulay Alí Ben Rachid. Miehen hauta oli suosittu pyhiinvaelluskohde satoja vuosia. Vuosien kuluessa Chefchaouenista kehittyi itsenäinen ja eurooppavastainen, kun sinne matkasi kristittyjä pakenevia juutalaisia ja muslimeja. Legendan mukaan sieltä selvisi hengissä vain kaksi eurooppalaista ennen espanjalaisten tuloa vuonna 1920. Nykyisin paikassa käy paljon etenkin reppureissaajia koko ajan kasvavissa määrin, kun sana sen kauneudesta on kirinyt.

Kulttuurin uumeniin

Eräs kiinnostava huomio liittyy huivien käyttöön. Marokossa tulee opittua, että syrjäseuduilla, turistisoitumattomilla alueilla ja maaseudulla matkailevan naisen kannattaa välillä käyttää huivia – etenkin silloin, jos paikallisilla näkee hyvin konservatiivista ja peittävää vaatetta.

Paikoin myös Chefchaouenissa huivin käyttö tekee oloni mukavammaksi. Paikalliset naiset ovat ystävällisempiä ja uteliaampia juttelemaan, kun meillä on päässä huivit heidän tapaansa. Miesten huomio pysyy aisoissa mitä vähemmän hiuksia ja ihoa näkyy. Länsimaiselle naiselle huivin ja peittävien vaatteiden käyttö voi kuitenkin aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, mikä on varsin ymmärrettävää. Itse olen todennut, että muslimimaassa on rennompi reissata, jos koittaa edes hiukan mukailla paikallisia pukeutumistapoja sen sijaan että julistaisi omaansa pikkusortseissa. Makuasioita nämä toki ovat, ja jokainen tekee reissunsa tavallaan.

Sinisessä kylässä on myös yllätyksensä, joihin kannattaa varautua. Vilkkaalla torilla mies kuiskaa korvaani ”wanna some marihuana”. Tilanne ei yllätä, sillä luin aiemmin netistä, että huumekauppiaat ovat varsin tavallinen ilmestys kylässä. Lonely Planetin mukaan Marokko on maailman suurin kannabiksen tuottajamaa ja suurin osa siitä tulee Rif-vuoristosta. Viljelyksiä on jopa 420 neliökilometrin edestä, ja jotkut matkailijat tulevat Chefchaoueniin nimenomaan kannabiksen helpon saatavuuden vuoksi. Lisäksi alueella on lukuisia oopiumiunikko-tiloja, joiden suuria punaisia kukkapeltoja näin itsekin vilahtavan bussin ikkunasta vuoristossa.

Kylässä vierailumme aikana huumeita kaupitellaan useampi kerta. Jos asia askarruttaa, sanoisin, että kauppiaita ei kannata stressata. Kohteliaasti voi kieltäytyä, sillä kauppiaat eivät tee myynnistään numeroa ja hiipivät sitten pois. Marokossa huumeet ovat laittomia, vaikkakin kannabis näkyy ja tuoksuu katukuvassa vahvasti ja sen tuotanto työllistää valtavasti ihmisiä. Rif-vuoristossa luonnossa liikkuessa on hyvä olla mukana paikallinen opas, jotta ei turistina eksy pyörimään vahingossa tiloille.

Hyvästit ja bussiin

Pian on aika hypätä taas bussiin ja jatkaa matkaa Chefchauoenista kohti uusi seikkailuja! Uinuvan sininen vanha kylä jää taatusti mieleen! Ostamme muistokseni ihania sormuksia, joissa on suuret kirkkaat koristekivet. Viimeisenä iltana käymme juomassa marokon viskiä eli minttuteetä paikallisten nuorten kanssa, joihin olemme tutustuneet riadissa työskentelevän nuorukaisen kautta.

Kaikkieen vietimme ihanassa kylässä kolme päivää. Tavallaan se on juuri tarpeeksi, tavallaan liian vähän, koska paikkaa jää kaipaamaan heti, kun aamubussi kurvaa pois.

Haluatko siniseen kylään?

Missä sijaitsee ja miten pääset?  Chefchaouen sijaitsee Pohjois-Marokossa, luoteisosassa Rif-vuorilla. Chefchaoueniin pääsee vain bussilla. Säännöllisia bussivuoroja lähtee esimerkiksi Tetouanista, Fezistä, Casablancasta, Meknesistä ja Ceutasta.

Usein kaupungeista lähtee päivässä eri yhtiöllä vain yksi vuoro. Marokon pääkaupungista Rabatista matka kestää noin viisi tuntia. Pohjoisesta Tangierista on matkaa noin 120 kilometriä eli kolmen tunnin ajo. Perille päästyä bussiasemalta kannattaa ottaa taksi lähemmäs itse sinistä kylää. Tingi, tingi ja tingi!

Vierailin Chefchaouenissa huhtikuussa 2016.

Lue lisää:

Marokon muinaisesta keidaskaupungista.

Seikkailusta Borneossa sademetsässä.

Dominikaanisen tasavallan ensitunnelmista jännässä kulttuurissa.

Teksti ja kuvat: 
Bellan matkassa © Annabella Kiviniemi