Istun hotellin ikkunalaudalla Shanghaissa. Katselen, kuinka lasin takaa jatkuu huima pudotus 41 kerrosta alaspäin. Katselen kaupunkiin. Valtava moottoritieliittymä muodostaa solmun, jolla ajaa lukemattomia autoja lukemattomien autojen perään. Katselen horisonttiin. Pilvenpiirtäjät vain jatkuvat ja jatkuvat, loputtomiin. Tajuan, että tähän pilvenpiirtäjäviidakkoon verrattuna New Yorkin Manhattankin on vain pikkukylä.

Muutama viikko takaperin sain kutsun lähteä lehdistömatkalle Kiinaan. Kävimme Jiangsun maakunnassa Nanjingissa, Wuxissa, Suzhoussa ja Shanghaissa. Asukasluvultaan maailman suurin maa – Kiina – teki minuun vaikutuksen sekä hämmensi sopivasti suuruudellaan.

Nettiestoja ja uskonnon voimaa

Kiina on kiinnostava yhdistelmä modernia ja vanhaa yhteiskuntaa. Modernien suurkaupunkien katukuvassa pilvenpiirtäjät kiiltävät ja kauppakeskukset saavat suuntavaiston sekaisin. Vanhoilla kaduilla näkyy perinneveneitä, temppeleitä ja puutarhoja satoja vuosia vanhoine bonsaipuineen.

Pyhillä alueilla Buddha-patsaan jalkoihin heittäytyvät niin nuoret aikuiset ja kuin elämää nähneet vanhukset. Siellä näkee miten uskonnollinen hetki nivoutuu tämän päivän teknologiaan, kun molemmat saattavat napata selfien liikuttavasta rituaalistaan. Buddhalaisissa paikoissa pääsee myös näkemään sen valtavan satsauksen, joka upeiden puitteiden eteen nähdään niin taloudellisesti kuin arkkitehtuurisesti.

Yksi kiinnostava tapa hallita kansaa liittyy puolestaan internettiin ja tekniikkaan. Kiinassa kasvojentunnistustekniikka on maailman huippuluokkaa ja älypuhelimet osa katukuvaa. Se mikä ensikertalaisen matkailijan voi yllättää ovat esimerkiksi internettiin liittyvät estot. Ensimmäinen merkki jo Suomessa oli se, että en pystynyt lataamaan Kiinan karttaa Google Mapsista niin kuin usein ennen reissua teen. Siitähän minun olisi pitänyt muistaa seuraava fakta: Kiinassa Googlen ja Facebookin alaiset nettipalvelut on estetty.

VPN-sovelluksen avulla palveluiden käyttäminen on kuitenkin mahdollista, sillä se huijaa sijainnin Yhdysvaltoihin. Sellaisen lataaminen ei kuitenkaan ollut helppoa Androidin puhelimeen, kun pääsy oli evätty Googlen hakukoneeseen ja sovelluskauppaan. Lopulta onnistuin lataamaan erään sovelluksen jostain tuntemattomalta sivulta APK-muodossa. Estot kertonevat siitä, miten kiinalainen poliittinen järjestelmä suhtautuu länsimaisiin sosiaalisiin medioihin: se haluaa erotella itsensä ja valtavan väkimääränsä sen piiristä aatteellisesti ja teknologisesti, vaikka jotkut kansalaiset sitten käyttävätkin länsimaisia someja VPN:n avulla.

Pysäyttävän paljon väkeä

Korkeita harmaita laatikkotaloja. Lisää laatikkotaloja. Käsittämättömän paljon ihmisten asuntoja. Ihmisiä kaduilla, busseissa ja kaikkialla. Tavallaan pelkästään rakennusten, ruuhkaan jumittuneiden autojen ja ostoskeskuksissa parveilevien ihmisten määrä on pysäyttävä. Se herättää kysymään: kuka minä oikeastaan olen? Mikä on minun paikkani tässä maailmassa?

Matkoilla ihmisvilinää tarkkailee helposti konemaisesti: massat ovat massoja, jotka virtaavat kaduilla ja joita täytyy varoa. Kiinassa tulin pohtineeksi ihmismääriä uudella tavalla ja yhtäkkiä näin asiat eri tavalla: pohdin, miten jokainen ihminen tuossa valtavassa virrassa kantaa omaa tarinaansa, historiaansa ja persoonaansa – yhtä lailla kuin minäkin omaani. Näin kadun täydeltä tarinoita ja tajusin olevani vain pieni osa maailmaa, mitättömän pieni.

Järjestystä virrassa

Kiina sai minut siis hiukan pohtimaan eksistentiaalisia kysymyksiä. Sitä, mitä on olla minä ja keitä he ovat, nuo lukemattomat ihmiset ympäri maailman. Tällaiset kysymykset voivat toki myös ahdistaa samoin kuin ihmisvilinät etenkin silloin, jos ne ovat kaoottisia. Kiinassa eräs asia olikin odottamatonta näiden ihmisjoukkojen suhteen. Se oli siisteys ja järjestys.

Jiangsun maakunnassa, niin 8 miljoonaan asukkaan Nanjingissa, 10 miljoonaan asukkaan Suzhoussa kuin 24 miljoonaan asukkaan Shanghaissa, yksi asia pisti silmään, ja se oli eräänlainen siisteys ja järjestys. Olipa kyseessä sitten vanha kaupunki tai modernit osat – kaduilta puuttuivat roskakasat ja sotkut, ja Kaakkois-Aasian kokemuksiini nähden liikenne oli paljon turvallisemman oloista.

Jokin noissa suurissa kaupungeissa ja kaduissa toimi ja pelitti – verrattuna esimerkiksi Thaimaan 8 miljoonan asukkaan Bangkokiin, jossa on jatkuva riski jäädä kaahaavan mopon alle. Oli jännä havaita, miten sujuvalta valtavan suuri yhteiskunta voi vaikuttaa. Kun ylitin tietä Shanghaissa, saatoin luottaa, että autot eivät aja päälleni, kun jalankulkijan valot olivat vihreät. Se oli uskomatonta.

Takaisin ”kotikylään”

Tästä kaikesta päästäänkin sitten siihen, millaisia johtopäätöksiä tein Kiinasta oikeastaan vain yhden maakunnan perusteella. Kyseessähän on hurjan suuri maa! Asukasluvultaan maailman suurin.

Jos ajatellaan, että vierailemassani Jiangsun maakunnassa elää 80 miljoonaa asukasta, koko Kiinassa puolestaan jopa liki 1,4 miljardia, erilaisia maakuntia tai autonomisia alueita on 33 ja maa on maailman kolmanneksi suurin maa pinta-alaltaan, ovat Kiinan kokemukseni vain murto-osa maan antimista. Todella siis ymmärtääkseen sen suuruuden ja väenpaljouden, ajatusleikki voi auttaa ymmärtämään, miten laajoista alueista ja valtavista ihmisjoukoista tässä oikeastaan puhutaan.  Ja todella kohdatakseen rikkaan kulttuurit vivahteet, pitäisi päästä reissaamaan pidemmän aikaa. Maassa riittäisi nähtävää todellakin vaikka vuosiksi!

Kun reissu on ohi, Helsingin rauha tuntuu uskomattomalta. Fiilis on aika jännä, kun istun jetlagissa helsinkiläiskotini parvekkeella ja mietin elämää. Puut ovat puhjenneet vihreiksi reissuni aikana, lähellä huristelee autoja tasaisin väliajoin, välillä joku kävelee lähikadulla. Olo on hauska, vähän absurdi. On jännä istua kotona pikkuparvekkeella, kun vielä äsken kuljeksin hohkaavassa miljoonakaupungissa 36 asteen kuumuudessa. Siinä missä viuhka oli vielä hetki sitten välttämätön käyttötavara, nyt se on matkamuisto.

Eräällä tapaa Kiina konkretisoi minulle maailman suuruuden. Suomi tuntuu hyvin pieneltä, maailma suuremmalta kuin koskaan, mutta koti ja läheiset tärkeimmiltä. Kun ajattelen paikkaani maassa, se kuulostaa tältä: muutama kymmenen neliötä rauhallisessa ”pikkukylässä” Helsingissä ”jossain Suomessa” ja takana 26 vuotta elettyä elämää. Hauskinta on tajuta, miten helposti ihminen saattaa kantaa paineita juuri siitä omasta kohtalostaan ja elämänpolustaan: että pitäisi saada aikaan sitä, tätä ja tuota, olla hyvä siinä, tässä, tuossa. Jossain määrin se voi olla aika turhaa, koska eihän – tässä maailmassa – melkein kukaan edes tiedä vaikkapa minun tai sinun olevan olemassa. (: Parempi siis ottaa aika rennosti ja vaikka kysyä itseltään ja läheisiltään, mikä tekee elämästä hyvää ihan sellaisena kuin se arjessa ilmenee, ja keskittyä siihen.

Olin Kiinassa toukokuussa 2018.

Matka oli järjestetty pressimatka, josta kirjoitan juttuja Fokus Median aikakauslehdille. Järjestäjä: Finnair

Lue lisää:

Ensimmäisestä matkastani yksin Taiwanissa ja sen tuomista aatoksista ja seikkailuista.

Epäonnekkeesta päivästä San Juanissa ja uskomattomasta sattumuksesta kadonneen kameran kanssa.

Elämäni ensimmäisestä sukelluksesta ja siitä, miten voitin sillä pelkoni.

Teksti ja kuvat: 
Bellan matkassa © Annabella Kiviniemi